15 myyttiä sähkömagneettisesta säteilystä

Sähkömagneettisten kenttien haittoja koskevassa keskustelussa törmää jatkuvasti paikkansapitämättömiin myytteihin. Useimmiten ne johtuvat ennakkoasenteista ja puutteellista tiedoista. Käytännössä nämä myytit palvelevat matkapuhelinteollisuuden ja muun langattoman teollisuuden intressejä.

Kukaan ei tiedä vielä, miten paljon aivosyöpäriski lisääntyy kännykänkäytön jo vauvaiässä aloittavilla.

Kukaan ei tiedä vielä, miten paljon aivosyöpäriski lisääntyy kännykänkäytön jo vauvaiässä aloittavilla.

Myytti 1. ”Langattoman teknologian säteily tuskin on haitallista, koska sitä käytetään niin laajalti.”

Yleisyys ei todista haitattomuutta. Tupakointikin oli hyvin yleistä aiemmin mutta nykyisin tiedämme, että tupakointi aiheuttaa merkittäviä terveyshaittoja. Kesti kuitenkin vuosikymmeniä ennen kuin haitoista saatiin niin vahvaa näyttöä, että ensin tiedeyhteisö ja sitten kansanterveydestä vastaavat organisaatiot uskoivat siihen.

Varhaisia viitteitä tupakoinnin vaarallisuudesta saatiin jo siitä, että saksalaisissa vakuutusyhtiöiden tilastoissa havaittiin jo 1920-luvun alussa tupakoijilla olevan enemmän keuhkosyöpää kuin muilla. Jos varhaisiin varoituksiin olisi reagoitu, olisi vältytty paljolta inhimilliseltä kärsimykseltä ja turhilta kuolonuhreilta. Nyt samaa virhettä toistetaan jälleen.

Langattoman teknologian terveysriskeistä kertoo epäsuorasti se, että suuret vakuutusyhtiöt, kuten Swiss Re ja Lloyds of London, eivät myönnä matkapuhelinvalmistajille vakuutuksia käyttäjien terveysriskejä vastaan. Swiss Re luokittelee sähkömagneettiset kentät korkeimpaan riskiluokkaan, ja runsaan 10 vuoden aikajänteellä yhtiö arvioi korvausriskien olevan suuria.

Myytti 2. ”Kännykkäsäteily tuskin lisää aivosyöpien riskiä, sillä muutenhan se näkyisi aivosyöpien dramaattisena lisääntymisenä.”

Syöpien latenssiaika, eli aika joka kuluu altistuksen alkamisesta syövän ilmaantumiseen, on usein hyvin pitkä. Esimerkiksi Hiroshiman atomipommin jälkeen kului yli 40 vuotta ennen kuin syöpien ilmaantuvuudessa havaittiin kasvua. Tupakoinnin kohdalla keuhkosyövän latenssiaika on keskimäärin 30 vuotta (Weiss 1997).

On huolestuttavaa, että kännykän käytön kohdalla aivosyöpien lisääntymistä havaitaan jo 5–10 vuoden käytön jälkeen runsaasti kännykkää käyttäneillä (Coureau 2014). On lisäksi viitteitä siitä, että riski on huomattavasti suurempi kännykän käytön alle 20-vuotiaina aloittaneilla (Davis 2013).

Nykyisin kännykän ja langattomien laitteiden käyttö aloitetaan usein jopa ennen puhumaan oppimista. Emme vielä tiedä, miten paljon aivosyöpien riski kasvaa kännykän ja Wi-Fi-laitteiden käytön esimerkiksi 2-vuotiaina aloittaneilla ja sitä sen jälkeen jatkuvasti jatkaneilla. Moni ei edes halua ajatella sitä.

Myytti 3. ”Kännykkäsäteily on liian heikkoa aikaansaadakseen DNA-vaurioita. Siksi se ei voi aiheuttaa syöpää.”

Väite on yleinen ja jopa suomalaisten fyysikoiden esittämä, mutta ei pidä paikkaansa. Vaikkakaan kännykkäsäteilyllä ei ole tarpeeksi energiaa, jotta se voisi välittömästi aikaansaada DNA-vaurioita, niitä syntyy välillisten mekanismien välityksellä pidemmän ajan kuluessa.

Kymmenissä tutkimuksissa on havaittu kännykkäsäteilyn tai sitä muistuttavan altistuksen aikaansaavan oksidatiivista stressiä, joka lisää DNA-vaurioiden riskiä:

”Selventääksemme kuvaa analysoimme vertaisarvioituja julkaisuja radiotaajuisen säteilyn oksidatiivisesta vaikutuksesta, ja löysimme kaikkiaan 80 saatavilla olevaa paperia, joista huomattavassa osassa, 76 paperissa (92,5%), raportoitiin havainto merkittävästä oksidatiivisesta stressistä.” (Yakymenko 2014)

Lisäksi monissa tutkimuksissa radiotaajuisen säteilyn on havaittu aikaansaavan DNA-vaurioita sekä viivästyttävän niiden korjausta (Liu 2013).

Tutkimukset osoittavat siis haittoja, mutta ilman biologista ja lääketieteellistä koulutusta sitä voi olla vaikeaa ymmärtää.

Tutkijat, kuten esimerkiksi Devra Davis, ovat usein sitä mieltä, että kännykkäsäteilyn haitallisia vaikutuksia solutasolla lisäävät merkittävästi jatkuvat äkkinäiset tehon vaihtelut.

Myytti 4. ”Haittoja osoittavat tutkimukset ovat huonoa tiedettä.”

Säteilyturvakeskuksen ja skeptikkojen edustajat väittävät usein, että langattoman teknologian haittoja osoittavat tutkimukset olisivat aina huonoa tiedettä, minkä vuoksi niitä ei tarvitsisi ottaa huomioon. Näin ei ole vaan esimerkiksi tohtori Lennart Hardellin tutkimuksia, joissa haittoja on havaittu, on pidetty laadukkaimpiin kuuluvina, kuten erikoislääkäri Seppo Kinnunen kertoo:

”Hardellin tutkimukset ovat rahoitustaustaltaan riippumattomia ja havaittu Interphone-tutkimusta metodologisesti laadukkaammiksi. Hardellin tutkimuksissa on nähty yli kaksinkertainen gliooma-riski sekä kuulohermokasvainriski pitkäaikaiskäytössä.” (Tamminen 2011)

Tosiasia on, että huonoa ja hyvää tiedettä on molemmilla puolilla rajalinjaa. Kuitenkin on niin, että mobiiliteollisuuden rahoittamia tutkimuksia varjostaa rahoitusbias. On perusteltua syytä epäillä, että niissä on selvästi enemmän rahoituksen vaikutusta tutkimustuloksiin, koska yksityisrahoitteisissa tutkimuksissa haittoja havaitaan paljon harvemmin kuin julkisrahoitteisissa tutkimuksissa, jotka ovat vähemmän alttiita rahoituslähteen vaikutukselle.

Myytti 5. ”Jos tutkimuksia ei ole toistettu eli replikoitu, näyttöä haitoista ei ole.”

Joillakin sähkömagneettisen säteilyn tutkimusalueilla on olemassa replikoitua näyttöä eli toistettuja satunnaistettuja ja kontrolloituja tutkimuksia. Esimerkiksi radiotaajuisen säteilyn haittoja sperman laadulle osoittavia tutkimuksia on replikoitu (Adams 2014).

Ei ole kuitenkaan niin, että näyttöä ei ole lainkaan, jos tutkimuksia ei ole toistettu. Tutkimusnäytön olemassaolo ei ole mustavalkoinen joko-tai-asia vaan jokainen tutkimus kerryttää näyttöä vähitellen eli näyttö vahvistuu vähän kerrassaan. Asiaa voi verrata siihen, mitä eräs juristi kerran sanoi:

”Oikeudessakaan näyttö on vain harvoin sataprosenttisen varmaa. Useammin on niin, että syyttömyys ei enää tunnu uskottavalta selitykseltä.”

Myytti 6. ”Ihmisten kokemat haitat johtuvat nosebovaikutuksesta.”

Sähkömagneettisen säteilyn haittoja on havaittu lukuisissa tutkimuksissa myös koe-eläimillä sekä vapaana luonnossa elävillä eläimillä ja kasveilla (Cucurachi 2013). Nämä eivät osaa pelätä säteilyä, joten biologiset haitat eivät voi johtua nosebovaikutuksesta eli kielteisistä odotuksista.

Myöskään uuden tieteellisen artikkelin mukaan sähköherkkyys ei selity nosebovaikutuksella:

”Kaiken kaikkiaan oireet ilmenevät ennen kuin henkilöt alkavat pohtia sähkömagneettisten kenttien vaikutusta terveyteensä, mikä ei tue sitä hypoteesia, että idiopaattinen ympäristöherkkyys sähkömagneettisille kentille johtuisi nosebovasteesta käsitettyyn sähkömagneettiseen säteilyyn.” (Dieudonné 2015)

Myytti 7. ”Epidemiologiset tutkimukset eivät osoita kausaalisuutta vaan ainoastaan assosiaatioita, ja sen vuoksi niillä ei ole paljonkaan arvoa.”

Epidemiologisten tutkimusten halveksunnasta on tullut muoti-ilmiö, mikä johtuu pitkälti siitä, että näyttöön perustuvan lääketieteen (engl. evidence-based medicine) periaatteita yritetään soveltaa liian tiukasti. Vaikkakin mahdollisimman hyvä ja luotettava näyttö on tavoittelemisen arvoista, joskus on hyvä tajuta käytännön rajoitukset.

Esimerkiksi ihmisillä ei voi eettisistä eikä käytännön syistä tehdä sellaista tutkimusta, että heidät pantaisiin kontrolloituun tutkimukseen ja katsottaisiin, aiheuttaako kännykkäsäteily syöpää. Sen vuoksi kännykkäsäteilyn haittoja täytyy tutkia muilla tutkimustyypeillä – mm. tapaus-kontrollitutkimuksilla ja prospektiivisilla seurantatutkimuksilla eli juuri niillä epidemiologisilla tutkimuksilla, joita halveksitaan.

Se mihin tulisi panostaa enemmän, on epidemiologisten tutkimusten laatu. Esimerkiksi tutkittavien kännykän käytön minuuttimääristä olisi hyvä saada tarkempaa tietoa. Tutkimusten laatuun panostamalla epidemiologisistakin tutkimuksista tulee luotettavampia.

Myytti 8. ”Provokaatiotutkimukset osoittavat, että sähköherkkyys on kuviteltua.”

Sähköherkkyyttä koskevissa altistus- eli provokaatiotutkimuksissa on ollut useimmiten vakavia metodologisia ongelmia (Genuis 2012). Ensinnäkin koehenkilöt ovat altistuneet sähkömagneettiselle säteilylle jo matkalla tutkimuspaikalle tai he ovat altistuneet langattoman teknologian säteilylle tutkimuspaikassa, vaikka olisivat kuuluneet kontrolliryhmään.

Lisäksi ei ole mitään perusteltua syytä, miksi sähköherkkyyden diagnostisena kriteerinä tulisi pitää sitä, että sähköherkkä erottaa altistuksen lähes heti. Tällainen koetilanne ei vastaa tosielämän sähkömagneettista altistusta, joka on tyypillisesti pitkäaikaista. Siksi provokaatiotutkimukset toimivat huonosti eivätkä tee oikeutta sille suurelle osalle sähköherkkiä, joiden oireet ilmaantuvat viiveellä.

Sähköherkkyyden viiveellä ilmaantuvia oireita voi verrata esimerkiksi auringon ultraviolettisäteilyyn. Se ei aiheuta mitään näkyvää ongelmaa 5 minuutin altistuksella, mutta 2-3 tuntia auringossa voi polttaa ihon. Myöskään sähköherkät eivät välttämättä koe mitään lyhyen 5-15 minuuttia kestävän altistuksen aikana mutta tunnin tai kahden tunnin altistuksen jälkeen olo voi olla todella huono.

Osa sähköherkistä saa kuitenkin oireita välittömästi, mikä on havaittu esimerkiksi tohtori Magda Havasin sokkoutetuissa tutkimuksissa. Niissä osa tutkittavista sai välittömiä sydänoireita altistuksesta langattomalle DECT-puhelimelle. Oireet näkyivät dramaattisen selvästi sydänfilmissä (Havas 2010).

Myytti 9. ”Haittoja tutkimuksissa havainneet tutkijat ovat alarmisteja, joita ei tarvitse ottaa vakavasti”

Väitteen esittäjä on ymmärtänyt syy-seuraussuhteen väärin. Tutkijat eivät ole löytäneet haittoja sen vuoksi, että he ovat ”alarmisteja” vaan päinvastoin heistä on tullut haitoista varoittajia tutkimustulostensa vuoksi. Monet haittoja löytäneet tutkijat ovat päättäneet kertoa julkisesti tutkimustuloksistaan, koska kokevat tutkimustulosten avaamisen sekä väestön ja päättäjien varoittamisen moraaliseksi velvollisuudekseen. Sen ei pitäisi antaa vaikuttaa siihen, miten heidän tieteellistä työtään arvioidaan.

Myytti 10. ”BioInitiative-raportti on huonoa tiedettä, koska siihen on kerätty vain haittoja osoittavia tutkimuksia.”

BioInitiative 2012 -raportti on laaja, sähkömagneettisen säteilyn biologisia ja terveydellisiä haittoja tutkimusnäytön perusteella kokoava raportti. Sen laadintaan on osallistunut 29 kirjoittajaa 10 maasta. Kymmenellä kirjoittajista on lääkärinkoulutus ja kahdellakymmenelläyhdellä on tohtorin tutkinto.

Väite siitä, että BioInitiative 2012 -raportti olisi huonoa tiedettä, ei ota huomioon raportin olennaista luonnetta. Raportilla halutaan osoittaa, että näyttöä haitoista löytyy merkittävästi monilta sähkömagneettisen säteilyn osa-alueilta. Raportilla ei pyritä kiistämään sitä, että osassa tutkimuksia haittoja ei ole havaittu.

Myytti 11. ”Kun tiedeyhteisö ei ole yksimielinen sähkömagneettisen säteilyn haitallisuudesta, altistusta ei tarvitse rajoittaa.”

Tämä on yksi yleisimmistä luuloista, jonka varassa poliitikot ja virkamiehet usein toimivat. Käsityksen esittäjät eivät ymmärrä, että varovaisuusperiaate on olemassa juuri sellaisia tilanteita varten, joissa tiedeyhteisö ei ole vielä yksimielinen riskeistä mutta merkittäviä viitteitä haitoista on olemassa. Vähintäänkin näin on sähkömagneettisen säteilyn kohdalla.

WHO:n syöväntutkimuslaitos on luokitellut vuonna 2002 matalataajuiset magneettikentät mahdollisesti syöpää aiheuttaviksi ja vuonna 2011 radiotaajuisen säteilyn mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi. Jo yksistään nämä luokittelut antavat aiheen varovaisuusperiaatteen täytäntöön panemiseen, kuten Säteilyturvakeskuksen entinen tutkimusprofessori Dariusz
Leszczynski on arvioinut (Leszczynski 2012). Lisäksi on paikallaan huomata, että näiden riskiluokitteluiden jälkeen tieteellinen näyttö haitoista on vain vahvistunut (Davis 2013, Coureau 2014).

Varovaisuusperiaatteen tarkoituksena on toteuttaa käytännössä vanhaa kansanviisautta, jonka mukaan mahdollisesti vaarallisessa tilanteessa on parempi olla varovainen, jotta ei tarvitsisi myöhemmin katua: ”Better safe than sorry.”

Myytti 12. ”Jos jokaiseen tutkimuksen osoittamaan haittaan reagoitaisiin, se johtaisi vääriin hälytyksiin ja turhiin rajoituksiin.”

Tämä on yleinen harhakäsitys. Euroopan ympäristöviraston EEA:n vuonna 2013 ilmestyneessä raportissa ’Late Lessons from Early Warnings’ tarkastellaan suhtautumista aiempiin terveysriskeihin ja niiden pohjalta päädytään suositukseen, että varhaisiin varoituksiin tulisi reagoida aiempaa herkemmin.

Se, että varhaisia varoituksia ei kuunnella, on aiheuttanut EEA:n mukaan paljon tarpeetonta inhimillistä kärsimystä sekä lisännyt sairastuvuutta ja ennenaikaista kuolleisuutta. EEA esittää esimerkkeinä mm. asbestin ja tupakan. Vain ani harvoin varhaisiin varoitussignaaleihin reagointi on johtanut niin sanottuihin vääriin hälytyksiin.

EEA on jo vuosien ajan suositellut varovaisuusperiaatteen soveltamista radiotaajuisen säteilyn vähentämiseksi. Hallitukset, poliitikot ja viranomaistahot eivät ole välittäneet näistä suosituksesta.

Myytti 13. ”Säteilyturvakeskus noudattaa varovaisuusperiaatetta – onhan se joskus lehtihaastatteluissa käyttänyt varovaisuuteen kehottavia sanankäänteitä.”

Varovaisuusperiaatteen toimeenpanemista ei ole varovaisten sanankäänteiden käyttäminen silloin tällöin, koska se ei johda väestön tosiasiallisen säteilyaltistuksen vähenemiseen. Säteilyturvakeskus on päinvastoin ehdoin tahdoin ja harhaanjohtavia lausuntoja antaen sallinut väestön sähkömagneettisen säteilyn altistuksen kasvun.

Alkuvuodesta 2012 Säteilyturvakeskus antoi eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle lausunnon, jossa se arvioi, että 4G-teknologian käyttöönotto ei merkittävästi lisäisi väestön säteilyaltistusta: ”Säteilyturvakeskus on valiokunnalle antamassaan lausunnossa todennut, että 4G-tekniikkaan siirtyminen ei vaikuta väestön säteilyturvallisuuteen merkittävästi aiempiin matkaviestinjärjestelmiin verrattuna.”(LiVM 12/2012 vp)

Kenttämittaukset kuitenkin osoittavat tukiasemasäteilyn lisääntyneen dramaattisesti sen jälkeen, kun 4G-tukiasemia on asennettu. Säteilyturvakeskus ei toimi vastuullisesti.

Myytti 14. ”Kännykkäsäteily voi olla haitallista, mutta tukiasemasäteily on liian heikkoa, jotta sillä olisi merkittävää vaikutusta.”

Tästä käsityksestä pidetään kiinni sitkeästi, koska se on langattoman teknologian käytön perusta. Kuitenkin useat väestötutkimukset ovat yhdistäneet tukiasemien läheisyyden suurempaan neurologisten oireiden riskiin (Khurana 2010).

Tukiasemien lähellä asuvilla on havaittu olevan enemmän päänsärkyä ja unettomuutta, ja he kärsivät muita useammin myös väsymyksestä, stressistä ja ärtyneisyydestä. Myös laboratoriotutkimuksissa ja koe-eläimillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että tukiasematasoinen säteily ja sitä heikompikin aiheuttaa haitallisia biologisia vaikutuksia. Jos haluaisimme pitää huolta ihmisten hyvinvoinnista, meidän ei tulisi hyväksyä tukiasemasäteilyä.

Vaikka tukiasemasäteily on heikompaa kuin kännykkäsäteily, se on jatkuvaa – sille altistutaan ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä, 24/7. Siksi sen aikaansaama altistus muodostaa merkittävän osan päivittäisestä sähkömagneettisen säteilyn kuormasta. Lisäksi erona kännykkäsäteilyyn on se, että kännykkäsäteilyä kukin pystyy säätelemään itse mutta tukiasemasäteilylle altistutaan myös vastentahtoisesti.

Henkilön tahdosta riippumaton altistus tukiasemasäteilylle herättää myös eettisiä kysymyksiä: miten on perusteltavissa, että ihmisiä altistetaan heiltä kysymättä tukiasemien säteilylle, vaikka tutkimusnäyttö viittaa sen biologiseen ja terveydelliseen haitallisuuteen? Se on kiusallinen kysymys, jota monikaan ei halua pysähtyä tarkastelemaan rehellisesti.

Myytti 15. ”Langattoman teknologian vastustajat ovat teknologian vastustajia.”

Näin ei useinkaan ole vaan esimerkiksi tämän kirjoittaja on teknologisen kehityksen kannalla. Ollakseen todella kehittynyttä teknologian tulisi kuitenkin ottaa huomioon biologiset ja ekologiset reunaehdot. Meidän tulisi pidättyä sellaisten teknologioiden käytöstä, joilla on biologista tai terveydellistä haittaa ihmisille, eläimille ja kasveille.

Usein teknologia kehittyy vaatimusten paineessa. Jos yrityksiltä vaadittaisiin, että käytetyn teknologian tulee olla myös hienovaraisella tavalla haitatonta ihmisille, se pakottaisi yrityksiä uusiin innovaatioihin.

Uusia keksintöjä odotellessa voimme hyödyntää tietoteknologiaa ja Internetiä turvallisesti käyttämällä kaapeloitua teknologiaa ja varsinkin valokuitua. Se on paitsi turvallisempi, myös langatonta teknologiaa nopeampi ja luotettavampi tiedonsiirtomenetelmä.

Kirjoitusta on päivitetty 15.1.2016.

Viitteet:

Adams JA, et al. Effect of mobile telephones on sperm quality: a systematic review and meta-analysis. Environ Int. 2014 Sep;70:106-12.

BioInitiative 2012 Report.

Coureau G, et al. Mobile phone use and brain tumours in the CERENAT case-control study. Occup Environ Med. 2014 Jul;71(7):514-22.

Cucurachi S, et al. A review of the ecological effects of radiofrequency electromagnetic fields (RF-EMF). Environ Int. 2013 Jan;51:116-40.

Davis DL, et al. Swedish review strengthens grounds for concluding that radiation from cellular and cordless phones is a probable human carcinogen. Pathophysiology. 2013 Apr;20(2):123-9.

Dieudonné M. Does electromagnetic hypersensitivity originate from nocebo responses? Indications from a qualitative study. Bioelectromagnetics. 2015 Sep 15.

Genuis SJ, Lipp CT. Electromagnetic hypersensitivity: fact or fiction? Sci Total Environ. 2012 Jan 1;414: 103–12.

Hardell L, Carlberg M. Using the Hill viewpoints from 1965 for evaluating strengths of evidence of the risk for brain tumors associated with use of mobile and cordless phones. Rev Environ Health. 2013;28(2-3):97-106.

Havas M, et al. Provocation study using heart rate variability shows microwave radiation from 2.4 GHz cordless phone affects autonomic nervous system. Eur J Oncol. 2010;5:273-300.

Khurana VG, et al. Epidemiological evidence for a health risk from mobile phone base stations. Int J Occup Environ Health. 2010 Jul-Sep;16(3):263-7.

Late lessons from early warnings: science, precaution, innovation. EEA (European Environment Agency). EEA Report No 1/2013.

Leszczynski D. Implications of IARC classification that are not spoken aloud. The Washington Times Communities. August 2, 2012

Tamminen E. (toim.). Langaton teknologia ja terveys. HouseProtector 2011.

Weiss W. Cigarette smoking and lung cancer trends. A light at the end of the tunnel? Chest. 1997 May;111(5):1414-6.

Yakymenko I, et al. Low intensity radiofrequency radiation: a new oxidant for living cells. Oxid Antioxid Med Sci. 2014; 3(1):1-3.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: 15 myyttiä sähkömagneettisesta säteilystä

  1. Mikko Ahonen sanoo:

    Kiitos Juhana erittäin ansiokkaasta myytinmurrosta.

    Vielä yksi myytti, jota jopa tietyt fyysikot kehtaavat toistaa:

    ”Voimalinjojen leukemiatutkimuksiin liitetty kynnysarvo, 0,3 uT, on vain murto-osa maan magneettikentästä (50 uT), joten sillä ei voi olla mitään vaikutuksia”.

    Myytinmurto: Maapallon (tasavirta-)magneettikenttä on aivan eri asia kuin ihmisen teknologioiden tuottama vaihtovirtamagneettikenttä. Ei näitä asioita voi verrata keskenään.

    Elävissä olennoissa muutaman nanoteslan muutos maan (tasavirta)magneettikentässä vaikuttaa niiden suunnistukseen ja käyttäytymiseen.

    http://somr.info/rfr/lib/Mouritsen_Ritz_2005.pdf

    Nanotesloilla on suurikin merkitys.

    Vaihtovirtamagneettikenttien osalta 100 nanoteslaa on jo soluihin vaikuttava taso, katsokaapa taulukot:

    http://mreengenharia.com.br/pathfisology/Pathophysiology-2009_M_Blank.pdf

    • Jaakko sanoo:

      Kai tiedät, että pelkästään talojen metalliset ja betoniset rakenteet aiheuttavat tuhansien nanoteslojen magneettikenttiä. Olet siis aina missä tahansa rakennuksessa kävellessäsi tuhansien nanoteslojen yllättävän nopeasti muuttuvassa magneettikentässä. Taajuus toki on pienempi kuin sähköverkon tapauksessa, mutta amplitudi taas huomattavasti isompi.

  2. Juhana Harju sanoo:

    Kiitos, Mikko. Tosi hyvä lisäys sinulta.

    Itävallan lääkäriliitto ja Institut für Baubiologie suosittelevat, asunnoissa olisi hyvä pyrkiä alle 20 nanoteslan magneettikenttiin. Uudisrakentamisessa sen saavuttamiseksi ei tietääkseni tarvita mitään erikoisjärjestelyitä vaan virheiden välttäminen ja hyvin tehdyt sähkötyöt riittävät.

    Monissa 1980- ja 90-lukujen kerrostaloissa magneettivuon tiheys on usein satoja nanotesloja, ja se voi tuntua asukkaiden voinnissa, vaikka huonoa oloa tai väsymystä ei osattaisikaan yhdistää sähköverkon synnyttämään magneettikenttiin. 1990-luvun lopun ja 2000-luvun taloissa kaikki pistorasiat on maadoitettu, ja se on käsittääkseni vähentänyt häirioitä ja vaihtuvia magneettikenttiä.

  3. Hannu Rytilä sanoo:

    Kiitos Juhana erittäin hyvästä kirjoituksesta!

    Pistorasioiden maadoitus ei riitä, koska rakenteissa olevat sähkökaapelit tuottavat jopa 100 nT magneettikentän. Kaapeloinnin on oltava kauttaaltaan suojattua. Lisäksi taloon tulevat mahdolliset kaukolämpöputket aiheuttavat oman lisänsä, pahimmillaan jopa 800 nT joka on aivan liikaa. 10 nT on turvallinen arvo.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s